Niin se vaan on elämä yhtä vuoristorataa. Jos joku ois sanonut mulle, että vuonna 2017 asun Oulussa ja opiskelen matematiikan opettajaksi oisin nauranut.
Totta se vaan on. Jätin mun rakkaustarinan ja halusin nähdä elämää sen kuplan ulkopuolelta. Tultiin siihen, että oli enemmän itkua kuin naurua. Rakkaus ei kadonnu, mutta matka päättyi. Totta kai halusin nähdä myös koko mun elämän kuplan ulkopuolelle.
Vuosi armeijassa oli elämäni yks hienoimmista vuosista. Siitä jäi niin paljon hyvää ja muistoja. Mutta siitä yli pääseminen on ollut vaikeeta, pikku hiljaa kaipuu alkaa kuitenkin hiipua. Mut on luotu laitoseläimeksi. Siellä ei kerkeä niin ahdistua, kun on pakko tehdä asioita.
2016 asuin porukoilla hetken, kunnes muutin Ouluun. Sekoilua, irtosuhteita ja vähän masennusta sinne tänne. 2016 oli omalla tapaa välivuosi kaikesta. En tiennyt, mitä tehdä, joten tein sitä missä luulen olevani hyvä. Join, pelasin, ihastuin, munasin, satutin itseni ja ehkä myös muita, mutta lopulta nousin tuhkasta niiku fenix. Olin todella hukassa ja ehkä vieläkin, mutta life goes on, right?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti