Näytetään tekstit, joissa on tunniste Family. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Family. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. joulukuuta 2013

Synttäreitä, ylppäreitä ja krapulaa

En oo vieläkään saanut niitä kuvia lauantailta, mutta tuskin niistä mikään oisikaan julkaisukelpoista materiaalia. Oltiin keskiviiikkona rillondeeroksessa juhlimassa uudestaan Suikkiksen synttäreitä ja joo aika perus rillo. Kotimatkasta jäi taas niitä muistoja kivasti kouraan. Mutta joo oon pari päivää viettäny kummipoikani kanssa. Puspus palaillaan.



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Pimeys voittakoon!

Perjantain suuntasin nenäni kohti pimpan partyhousea ja mielessä ei ollut punkku eikä vähän tujumpi glögikään. Tällä kertaa suuntasimme luistelemaan ihan selvinpäin. Humalan hakua varmaan olisi ollut, jos jostakin nesteytystä olisi löytynyt. Mutta onneksi ei löytynyt ja päädyimme katsomaan Big bang teoriaa ja kuten normaalistikkin nukahtelin jo puolessa välissä. Lauantai päivällä sitten lähdin kohti Länsi-Vantaata ja kummipoikaani. Muutaman tuntisen sitä siellä sitten hoidin, vaikkei siinä paljoo tekemistä ollutkaan, kun poika on niin kiltti ja suloinen. Kovasti se myös yritti sanoja vääntää ja kuulostikin monesti, että hän olisi sanonut "mummu" harmi vaan että erehtyi henkilöstä. Poikaystäväni sitten tuli noutamaan minut sieltä ja loppu ilta menikin sitten hänen seurassaan. Tänään päivällä taas Helsinkiä kohti ja tapaamaan omaa kummitätiä. Loppu ilta onkin mennyt veljen ja kälyn sekä mamman kanssa pelaillessa, kun vanha kunnon Naboon valloitus- peli saatiin käyntiin ja Pimeys voitti. Hyvä minä ja mun veli!!


Naboon-valloitus kuva varastettu kälyltä.



sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Officially the godmother

 Eilen musta tuli siis virallisesti kummi ja mun pikkune kummipoika saikin nimekseen Mio Aatos Oskari. ♥






Ihanat juhlat, ihana päivä ja ihanuuksien ihanuus itse päivänsankarikin. Oli ihanaa kun kaikki olivat koolla ja ihanaa ja ihanaa. Jatkaisinko tän sanan toistoo vai alkaisinko lukee sitä historiaa pikkuhiljaa... mutta oli tosi ihanaa!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Skyfall

Missä onkaan ne mun terveelliset ruokailutottumukset? Simppa eilen sano et mennää mäkkiin koulun jälkeen ja enhän mä toki vastustellu, ku just olin saanu mun huiman opintotuen 17.10e ... Bigmacin jälkeen kohti kultsia, joka sit ilmotti et joo lähetään leffaan. Olin just samaisena aamuna kelannu et millonkohan me mennää kattoo se uusin Bondi, ku kulti oli sellasta lupaillu mulle. Yks kysymys, ja noin sinnehän me oltiin menossa parin kaverin kanssa. Tänään pitäis keksii jotain tekemistä, kun mun rakas mieheni jättää mut kotio ja lähtee baanalle mun veljien ja niiden kamujen kanssa (Varpajaisiin siis, jotka on kyl ihan kotibileetki vissii.. mut katkera ku oon.) Luvassa siis erilainen viikonloppu. Ärsyttävää, ei mulla oo muutakaan elämää ku toi höpönassu?



perjantai 19. lokakuuta 2012

10 kuollutta supikoiraa, pari oravaa ja yks fasaani

Katottiin leffaa kultun kanssa ja ylläripylläri HÄN nukahti enkä minä, jee voittajafiilis! Ei nyt oikeestaan, mut kai se on joskus näinkinpäin. Tänään siis kotiuduin sukuloimasta. En ois uskonu et kotiin paluu vois olla joskus näinkin kivaa. On ihana pysähtyy hetkeks, kun maanantaina taas mennään. En tiiä yhtään mitä odottaa siitä Moskovan reissusta. Mikään ei vielä jännitä tai pelota, mut hieman epäilyttää niiden venäläisten projektissa mukana olevien iät. En kutsuisi itseäni ikärasistiksi, mut taidan sellanen kuitenki olla. Marraskuun alku häämöttää ja jos suunnitelmiin ei tuu mutkia niin aika mukavalla aloituksella.

Kaiken sälän ja säpinän kukkuraks meillä tuli rakkaan kanssa 31?kk tänään. Ei ehkä tärkeätä teille, mut mulle on jokaista kuukautta yhessä pitää juhlistaa. Kultsi ottaa lepoo ja no mä vietän sitä mukavasti cola pullon kanssa. Pointti kuitenki on et yhessä on hyvä olla.





 kuva on vanha.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

12h persehomeessa

Turust Helsinkiin ja Helsingistä Sotkamoon! Oon reissumies ja nyt siis tosiaan kirjottelen Sotkamosta mummun ja ukin sohvilta.  Eilen autossa istuessa tuli ihan sikana inspiksiä kirjottaa tänne kaikenlaisia juttuja, mut en muista enää yhtään mitä ne oli, joten saatte tyytyy kuvapläjäyksiin Espanjasta, turusta ja muuten vaan matkanvarrelta.

Loppuhuipennukses kuva Solasta mun takki päällä xD voi raukkaa ku sille tuli kylmä.

maanantai 15. lokakuuta 2012

¿qué pasa ?

Hola! Kaksi viikkoa on vierähtäny nopsasti ja nyt oon jo Turussa. Tulin Barelonasta perjantaina rakkaani kainaloon, vaikken kyllä siellä hirveesti viettänytkään aikaa, kun se on niin tohkeissaan autostaan ja kortistaan, mitkä se sai tossa vähä alle pari viikkoo sitten. Kokemus oli mahtava ja ikävöin mun kahta pientä apinaa. Ikävä on myös kaikkia muita projektissa olleita, mut kyllä mulla koti-ikäväkin alko tulla siellä. En ymmärrä kuin vähän espanjaa ja no kaikki puhuu sitten kataloniaa (vähän niiku murre espanjasta) nii en ymmärtänyt mistään mitään niin tulihan siellä aika ulkopuolinen olo. Mutta nyt siis syysloman aloitus Suomen vihatuimmassa kaupungissa viettämällä aikaa veljen ja hänen paremman puoliskon kanssa. Tässä nyt muutamat kuvat Espanjasta lisää tulossa kunhan kerkiää. Puspus







sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Naamiaiset

Pikimiten... vai miten se oli? No nyt pientä kuvarumbaa, mukavaa oli ja voitettiin kultun kanssa huimat palkinnotkin! (pipo ja palohälytin..)



Isin pikkutyttö



sunnuntai 23. syyskuuta 2012

True story bro


Isin häät juhlittiin eilen, postausta niistä pikimiten kunhan kuvia saan jostain itselleni. Pidin ekaa kertaa kummipoikaani sylissä (Viikko ja 1päivää vanha nyt <3)  Niin no ei se siinä kauaa kerennyt olla kun kuuluisat pienet pörähdykset tuli takapuolesta ja käly suuntasi piakkoin vaipanvaihto hommiin. Rakkautta kaikille!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Iloa ja surua



 Mun kummipoika syntyi kuin syntyikin lauantaina jämpti pikku herra. Mun isi meni naimisiin sunnuntaina tai ainakin niin tuli ilmoitus Facebookissa... Mulla oli tosi kiva lauantai, juhliessa jakomäessä & kontulassa. Tuntu kerrankin, että mä kuulun porukkaan. Ja kaiken hyvän lisäksi kai pitää aina olla huonoja uutisia, veljen kisu ei oo tullu meille kotiin lauantain jälkeen. :( Hope so se sieltä kotiin tulis joskus. Oon ihan burn out ja koeviikko lähestyy, tää on kai parasta.






lauantai 15. syyskuuta 2012

Servun lataus 97,9%

Mikäs tässä aamupalaks pekonia paistellessa, kun kummipoika tekee tuloa tähän saastaiseen maailmaan. JEE, vihdoinkin!



sunnuntai 26. elokuuta 2012

Sotatantereelta uuteen nousuun

Mistäs sitä aloittais? No oon tuunannu mun huoneen uuteen kuntoon. Ottettiin mun veljien aikakaudelta jääneet turhat hyllyt pois ja laitettiin pitempi tohon sängyn kulmaan. Siivosin kirjahyllyn ja vaaterekinki ja nyt on myös peili seinällä eikä enää lattialla... Syy miksi _vihdoin_ sain tehtyy tän oli se että ostin tollasen memories kuvakehyksen! Nyt ootellaan viel mun vaatekaappia ja uutta sänkyä, joita tuskin ikinä kyllä saan.

tossa nyt jonkunlaista kuvaa..

Isin polttarit oli eilen ja oli kyllä hitsinvitsin kivaa! Enkä saanut ku yhden osuman. Oltiin siis Splättiksessä a.k.a Paintball, ammuin mun rakkaan kyllä vahingossa kun lopuks jouduttiin samalle puolelle, muhaha ehkä kuitenkin vähän iloitsin siitä. Tuleva morsio lähti ennen pelin loppua jo kohti laivaa ja miehet sitten myöhemmin kohti Helsinkiä. Oma mieheni sitten lähti mukaan sinne ja itsehän jäin Rajamäen kyläpäiville tarkoituksena päästä hallitsemattomaan olotilaan D:n kanssa. Alkoi tietenki satamaan vettä ja epätoivon partaalla oltiinkin hetki, kunnes kohtalon johdattelemina oltiinkiin ajelemassa D:n poikaystävän siskon ja hänen miehensä kanssa. Loppu ilta olikin jo historiaa! Hauskaa siis ja vihdoin päästiin meille kotio vähän yli kahdentoista pintaan ja siitä sitten baarista palaava miestäni vastaan. Oli kyllä todella onnistunut ilta ja sitten kikatettiin mieheni kanssa vatsat kippurassa, parhautta. Tänään sitten Servun (tuleva kummipoikani) tai oikeastaan Katjan Babyshower juhliin. Sen jälkeen armotonta esseen kirjoittamista, jee! Ps. Ihana mieheni hankki minulle kasan lastenelokuvia uutuuksista klassikoihin ♥







tiistai 14. elokuuta 2012

Iloita vaiko masentua? = seota

Kesä meni siis ihan sivu suun vissiinkin joko se loppu? No ei nyt ihan.. Tänään polskittiin veljen ja hänen paremman puoliskon kanssa vielä järvessä. Koulukin alkoi ja on ollu ihanan rentoo, koska mulla on ihana lukkari!! Tiistaisin ja perjantaisin 2 tuntiia koulua vain, mmmmh <3 Ainiin palkkarahojakaan ei juuri ole... Hups entinen kaupan kaukaa kiertäjä, nykyinen himoshoppaaja.... Ps. Alotin OTH:n kattomisen alusta, miten en voi kyllästyy siihen?


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Elokuu mikset sä jo tuuu

Tulin hehkuttamaan tänne elokuuta!! Ekaksikin työt loppuu jejee, vaikka viihdynkin siellä nii jo riittää! Sittenpähän järjestetään 5koplan kanssa luksusmatka ;) ja loman lopuksi taas viroon kultin keikalle ja ehkä vähän myös tamppaamaan. Kulti täyttää  sen jälkeen  18 vuotta! Isin polttarit ja babyshowerit luvassa eli vaikka koulu alkaa hauskan pito jatkuu. 


sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen


On ollu hiljasta täällä mutta kiireistä elämää. Ensimmäinen lukiovuosi päättyi 8.6 keskiarvolla, kaipa se ihan hyvä on. Talviturkki on heitetty ja perhe aikaa on vietetty huimasti. Veljeni pääsi ylioppilaaksi ja loppuilta  menikin sisarusten ja parempien puoliskojen kanssa siemaillessa mallasjuomaa. Kesä on vihdoin täällä talvella aloitettiin lähtölaskenta ja sillon tais olla 18 vkoa kesään siis viikkoa!! Huhu nyt on odotus ohi ja loma aah.  Huomenna kuitenki työhaastatteluun, apuaa.