torstai 8. kesäkuuta 2017

Still alive

Niin se vaan on elämä yhtä vuoristorataa. Jos joku ois sanonut mulle, että vuonna 2017 asun Oulussa ja opiskelen matematiikan opettajaksi oisin nauranut.

Totta se vaan on. Jätin mun rakkaustarinan ja halusin nähdä elämää sen kuplan ulkopuolelta. Tultiin siihen, että oli enemmän itkua kuin naurua. Rakkaus ei kadonnu, mutta matka päättyi. Totta kai halusin nähdä myös koko mun elämän kuplan ulkopuolelle.

Vuosi armeijassa oli elämäni yks hienoimmista vuosista. Siitä jäi niin paljon hyvää ja muistoja. Mutta siitä yli pääseminen on ollut vaikeeta, pikku hiljaa kaipuu alkaa kuitenkin hiipua. Mut on luotu laitoseläimeksi. Siellä ei kerkeä niin ahdistua, kun on pakko tehdä asioita.

2016 asuin porukoilla hetken, kunnes muutin Ouluun. Sekoilua, irtosuhteita ja vähän masennusta sinne tänne. 2016 oli omalla tapaa välivuosi kaikesta. En tiennyt, mitä tehdä, joten tein sitä missä luulen olevani hyvä. Join, pelasin, ihastuin, munasin, satutin itseni ja ehkä myös muita, mutta lopulta nousin tuhkasta niiku fenix. Olin todella hukassa ja ehkä vieläkin, mutta life goes on, right?

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Intti, 5vuotta, pääsykokeet, elämä.

Täällä kirjoittaa ahdistunut aliupseerioppilas. Kaikkea on tapahtunut - enemmän ja vähemmän mullistavaa.

Okei mistä aloitan? Istun junassa niin kuin oon tehnyt melkein joka perjantai tai sunnuntai tän vuoden aikana.  Tunteet myllertää ja pää tuntuu räjähtävän. Oon matkalla kajaaniin. Jouduin siirtymään kajaaniin sodankylästä aliupseerikurssille. Se ei ahdista mua enää. Lasken nyt vaa päiviä, että pääsen takaisin kultaiselle kotikasarmille sodankylään.  Armeijassa on mennyt sinänsä hyvin, että hengissä ollaan. Olotila riippuu päivästä, mut se fiilis, ku on selvinny jostai rankasta harjoituksesta saa jatkamaan.  Kyllähän se on rankkaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Henkinen puoli menee enemmän riekaileiks just viikonloppusin, ku pääsee näkemään rakkaita.

5 vuotta tuli täyteen Samin kanssa torstaina.  Musta on ihanaa, että ollaan päästy näinkin pitkälle yhessä ja toivon et päästään vielä ruttusin viettää aikaa yhessä. Ei tää oo kyllä mitään helppoa. Aika, eri kiinnostukset, väsymys, raha ja kaikki maan ja taivaan väliltä tuntuu kasvavan muuriks meijän väliin aina hetkittäin.  Ei sillä että me riideltäis, mut ei me naurettakaan. kuitenkin tietää et se toinen on siinä tuli mitä tahansa saa taas elämän vähän helpommaks. En oo odottanu et elämä ois mitään prinsessatarinaa. Elämä on kuitenkin vain kuolemista varten. Jotenki tuntuu et nää viikonloput menee siinä et kiukuttelen perjantain ja lauantain sit sunnuntaina itken, ku aika livahti sormien välistä ja unohdin näyttää kuinka paljon oikeesti välitän. Haluisin nauraa, haluisin nauraa samin kanssa. Tiiän et nyt on vaan sellanen kausi, ku kaikki valuu pohjattomaan kaivoon eikä mitenkään saa kiinni kaivon reunoista. Onnellisuus tulee hetkissä, elämähän on muuten täysin shaissea. Tiiän kuulostaa varmaan ylimasentavalta, mutta mulla on vain omanlainen elämänkatsomus.

Pääsykokeet... jostain vaan pitäis repiä se aika ja saada luettua. Toivon niin kovasti pääseväni lukemaan aasian tutkimusta. Toivominen ei kuitenkaan oo mitään vaan työllä se saadaan aikaan niinkuin harvey specter sanoo:" the only time when succes comes before work is in the dictionary."

Eli mitä mulle kuuluu? En oikein itekään tiiä. Ota tästä nyt sit selvää.

maanantai 29. syyskuuta 2014

"Like red wine and tequila we are a bad combination"

haudihau. En oo lopettanu bloggaamista, mut elämä on sen verran mullin mallin ettei oo oikeen ollu aikaa ees laittaa ajatuksia kasaan saatikaan sitten tekstiks. No mitä mulle kuuluu? Ihan perus paskaa. Elämä on vieläkin perseestä, ahdistaa päivästä riippuen aina eri tavalla. Arkisin moppaan rappukäytävät kiiltäviks ja pesen toisten WC-pytyt puhtaaks ja sitten viikonloppusin vedän kaikki rahat kurkusta alas. No saatan mä joskus humputella kaupoissa. Elän siis aika vastuuttomasti välittämättä oikein mistään eikä mulla oo halua parantaa mun elämää, koska se ois yhtä hanurista kuitenkin.

Noin siinä oli tän hetken kuulumiset, puspus sinne ruudun toiselle puolen.


sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

"I can't stand the light, I'm from the dark side" - elämärulla ja viinkonlopun festarit


Nyt on ollu vähän kirjoitustaukoa, mutta I'm back. Mitäs tosta nyt sanois tosiaan valmistuin kesän alussa ja yo-juhlat eivät ehkä olleet parhaat kiitos mahataudin, mutta niitä juhlittiinkin pariin otteeseen ja toisella kerralla ei samanlaista vaivaa enää ollut!

Juhannus meni tällä kertaa pikavisiitillä isipapan luona ja sieltä sitten kohti vantaata ja sitten muutaman biisin verran Vaticanin tanssilattian kautta takaisin vantaalle. Juhannuspäivänä meno jatkui kotosalla kalsarikännein.


Täytin 19-vuotta 27 kesäkuuta ja voin sanoa että onneksi vain kerran elämässä, joten ei siitä sen enempää.


Aloitin työt kesäkuun lopussa ja nyt elämä onkin ollut suurimmaksi osaksi työtä. Tänä viikonloppuna oon saanu kuitenki juhlia Helzinki Hardstyle Festivaaleilla kaks päivää. Ei voi muuta sanoa kuin i love it! Vaikkakin jalat ovat kipeät jo työn puolesta, niin kyllä ne vielä tampata jaksaa. Kerkesin myös näkemään kovanaamoja!! Nyt kuittaan tältä erää, rakkautta ja rauhaa!



tiistai 20. toukokuuta 2014

Kaunis tiistai päivä

Tervehdys vaan! Aurinko porottaa, magee ilma, mutta ei, ei innosta mikään tai innostaa kaikki, varmaa on vain etten liikahdakaan kotoota mihinkään. Niin paljon tekemistä, että jää vain sängylle möllöttämään koko päiväksi. Fuck sake, give me a job! Tuhansien työhakemusten jälkeen I'm still here ilman työtä. Pääsykokeisiin lukeminenkaan ei oo innostanu, joten koulupaikkaakaan ei odota, ellei tapahdu joku ihme. No onneks puolustusvoimat laitto viestii, että meikä lähtee tammikuussa lappiin, -40 astetta ja alokasleiri, jihuu! Onneksi stressiä ehkä lievittää miniloma tampereelle, lapsenlikan työetuudet. Mutta joo palaillaan viimestään YO-juhlien merkeissä. Hyvää alkavaa kesää muruset!
Perjantain tunnelmia ennen murmelin keikkaa!


Fearsome @venue



lauantai 26. huhtikuuta 2014

Home sweet home

Vihdoin ja viimen teen postausta kotikolosta. Aluksi kuvia kämpästä ennen muuttoa. Meillä on siis 42 neliöinen yksiö Helsingissä.




 ja sitten miltä nyt näyttää




Vessaa ja eteistä en jaksanut kuvata, mutta tässä tää nyt olisi my new home, keskellä sivistystä. Tupareista en ottanut yhtään kuvia, muutakuin lahjoista, joten en siitä nyt sitten jaksa enemoää vääntää. Hihulihei työttömän elämää!

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Back to bussiness

Heipatirallaa.  Lukio on valmistumista vaille purkissa. Elämää ei oo siis lukion jälkeen. Pitäis lukee pääsykokeisiin ja ettii töitä. Tää on varmaa hirveintä aikaa mun tähänastisessa elämässä. Vaikka teinivuosina olikin "vaikeeta", niin tää on vielä hirveämpää. Mutta sitten iloisempiin uutisiin, huomenna on pienimuotoiset tuupparit. (tuparit) Sen jälkeen tännekin ehkä ilmestyy kuvia mun uudesta asuinkolosta.

Tallinnan reissu

Tykkään tästä kämpästä aika paljon, vaikka kaipuu takasin rauhaan ja metsän keskelle on aika suuri. Onneks löysin kivan lenkkipolun tosta läheltä, jossa pääsee ees vähän metsän tunnelmaan ku neljän seinän sisällä alkaa ahdistaa. Ens kuun lopussa on kurkkupurkki valintatilaisuus, toivottavasti pääsisin jo heinäkuussa lähtee riveihin. Toisaalta aika pelottavaa varsinkin ku Putin on alkanu sekoilee nii paljon. Tulee ihan mieleen oma Venäjän reissu. Siellä sen venäläisen koulun rehtori sano ku oltiin lähössä takasin Suomeen, että:"Muistakaa, että vaikka Suomen ja Venäjän välillä tapahtuis jotakin tulevaisuudessa, niin me tullaan aina olemaan ystäviä ja veljiä." Enne maybe? Asiasta viimeiseen MClisbethin 19-vuotispäivät oli tänään ja käytiin eka Shakerissa tennarilla ottaan mansikka drinksut ja sieltä suunnattiin kohti iguanaa mango-mojito kannulle.(nam) Iguana on niin kiva paikka, ku siel voi pelaa lautapelejä. Sen jälkeen Simpsu suuntas takasi kotio ja me jatkettiin itiksen kautta meille. Lisbelle kävi vielä hyvä tsägä, se sai töitä synttäripäivänään!



sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lost in my mind

Hei ihanaiset, elämä vaa vilisee silmissä. En tiiä pitäiskö heittää pikakerronta elämästäni tammikuusta tähän asti vai sukeltaa syvälle mun mielen tiloihin. Nojaa eikai sillä mitään väliä oo, koska kohta syttyy sota ja tuhoon ollaan tuomittuja kaikki, viittaan tässä Ukrainan kriisiin. Jotenki hirveetä, että on ite ollu niin kiireinen, ettei oo huomannu mitä maailmalla tapahtuu. En ees muista millon viimeks oisin kattonu uutisia? Noh sivistyksellinen puoli menköö jorpakkoon ja känniElla back to bussiness. Ehkä ei kuitenkaan, kun noi ylppärit kolkuttelee ovella. Ainii vein hakemuksen Santahaminaan ja tarkotus olis kesällä pukeutua kurkkupurkiks, kattoo nyt mitä siitäki tulee. Nojoo ehkä tää oli tässä ku ajatukset harhailee vaikka missä. Yks kuva penkkareista, jotka neki sit lopulta meni päin helvettiä, mutta rekas oli kivaa.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet ongelmat

Nähtävästi en oo täällä käyny sittemmin viime joulukuun alun jälkeen. No joo voipi johtua siitä, että joulukuussa pukkas menoa ja meininkiä ja nyt tammikuussa ei edes kerkeä nukkua ku pitää jo taas olla menossa. Lisää tulta munille laittaa toi pieni muotoinen muutto. Tosiaan pari viikkoa sitten laitettiin poikaystäväni kanssa asuntohakemus ja ens viikolla pitäis sit jo muuttaa. Tuli tosi nopeesti tää ja tuntuu, että mikään ei tuu onnistuu. No onneks kaikki hokee, et kyl kaikki järjestyy, muuten olisin menettänyt mieleni täysin jo aikapäiviä sitten. Paljasjalkasesta lepsämäläisestä ihan helsinkiläiseks, ommeinaa kova paikka. Pelottaa ihan sikana; rahatilanne, ylppärit, kaupunkielämä, ihmiset, yhteiselo poikaystävän kanssa, vastuu ja kaikki aikuistuminen. En oo henkisesti valmis ja niinku mulle inssissä sanottiin mun oman tilan hallinta ei oo mitään parasta. Seuraavat kuukaudet tulee olee paljolti itkua, huutoa ja hermoromahduksia.  Mutta sen takia on hyvä ottaa pieni throwback 2013 vuoden parhaisiin paloihin.

Muru ei halunnu, että meen kouluun. Ikävä.

Kummipoikakin oli vielä ihan vauva
Wanhat, oon kunnon tissikeisari.




Hiihtoloma ja skumppaa med bebet
3 vuotta rakkautta.
partyhouse'n vikat bailut

Vappu med vaimo

roolileikkei tyttöjen kans

Annika 18v.

last party yard

juhannus saarella 

täytin 18, woopwoop!

rakkauspakkaus

tukka punaseks, hihi


Elli 18v. kuoseis

huomenta, samoil silmil


Femmakopla virossa, ja rahaa palaa

koulu alko, ainii ne ylppärit..

Glamour olympialaiset Femmakoplan tyyliin

headhunterz Suomessa, ja uudet korot 

Satasen aamu

systerin naamiaiset

1-vuotias riiviö, missä se vauva on?

Iida 18v.

Eka tatuointii, hihi
doosa 18v. ja rähinäkänni
WOOT

no perus rillo

jurri puri mua

neropatti

Sarppiina 18.v

NC & Prophet Suomessa!!
Uusi vuosi 2014!