Intti, 5vuotta, pääsykokeet, elämä.

Täällä kirjoittaa ahdistunut aliupseerioppilas. Kaikkea on tapahtunut - enemmän ja vähemmän mullistavaa.

Okei mistä aloitan? Istun junassa niin kuin oon tehnyt melkein joka perjantai tai sunnuntai tän vuoden aikana.  Tunteet myllertää ja pää tuntuu räjähtävän. Oon matkalla kajaaniin. Jouduin siirtymään kajaaniin sodankylästä aliupseerikurssille. Se ei ahdista mua enää. Lasken nyt vaa päiviä, että pääsen takaisin kultaiselle kotikasarmille sodankylään.  Armeijassa on mennyt sinänsä hyvin, että hengissä ollaan. Olotila riippuu päivästä, mut se fiilis, ku on selvinny jostai rankasta harjoituksesta saa jatkamaan.  Kyllähän se on rankkaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Henkinen puoli menee enemmän riekaileiks just viikonloppusin, ku pääsee näkemään rakkaita.

5 vuotta tuli täyteen Samin kanssa torstaina.  Musta on ihanaa, että ollaan päästy näinkin pitkälle yhessä ja toivon et päästään vielä ruttusin viettää aikaa yhessä. Ei tää oo kyllä mitään helppoa. Aika, eri kiinnostukset, väsymys, raha ja kaikki maan ja taivaan väliltä tuntuu kasvavan muuriks meijän väliin aina hetkittäin.  Ei sillä että me riideltäis, mut ei me naurettakaan. kuitenkin tietää et se toinen on siinä tuli mitä tahansa saa taas elämän vähän helpommaks. En oo odottanu et elämä ois mitään prinsessatarinaa. Elämä on kuitenkin vain kuolemista varten. Jotenki tuntuu et nää viikonloput menee siinä et kiukuttelen perjantain ja lauantain sit sunnuntaina itken, ku aika livahti sormien välistä ja unohdin näyttää kuinka paljon oikeesti välitän. Haluisin nauraa, haluisin nauraa samin kanssa. Tiiän et nyt on vaan sellanen kausi, ku kaikki valuu pohjattomaan kaivoon eikä mitenkään saa kiinni kaivon reunoista. Onnellisuus tulee hetkissä, elämähän on muuten täysin shaissea. Tiiän kuulostaa varmaan ylimasentavalta, mutta mulla on vain omanlainen elämänkatsomus.

Pääsykokeet... jostain vaan pitäis repiä se aika ja saada luettua. Toivon niin kovasti pääseväni lukemaan aasian tutkimusta. Toivominen ei kuitenkaan oo mitään vaan työllä se saadaan aikaan niinkuin harvey specter sanoo:" the only time when succes comes before work is in the dictionary."

Eli mitä mulle kuuluu? En oikein itekään tiiä. Ota tästä nyt sit selvää.

"Like red wine and tequila we are a bad combination"

haudihau. En oo lopettanu bloggaamista, mut elämä on sen verran mullin mallin ettei oo oikeen ollu aikaa ees laittaa ajatuksia kasaan saatikaan sitten tekstiks. No mitä mulle kuuluu? Ihan perus paskaa. Elämä on vieläkin perseestä, ahdistaa päivästä riippuen aina eri tavalla. Arkisin moppaan rappukäytävät kiiltäviks ja pesen toisten WC-pytyt puhtaaks ja sitten viikonloppusin vedän kaikki rahat kurkusta alas. No saatan mä joskus humputella kaupoissa. Elän siis aika vastuuttomasti välittämättä oikein mistään eikä mulla oo halua parantaa mun elämää, koska se ois yhtä hanurista kuitenkin.

Noin siinä oli tän hetken kuulumiset, puspus sinne ruudun toiselle puolen.

"I can't stand the light, I'm from the dark side" - elämärulla ja viinkonlopun festarit

Nyt on ollu vähän kirjoitustaukoa, mutta I'm back. Mitäs tosta nyt sanois tosiaan valmistuin kesän alussa ja yo-juhlat eivät ehkä olleet parhaat kiitos mahataudin, mutta niitä juhlittiinkin pariin otteeseen ja toisella kerralla ei samanlaista vaivaa enää ollut!

Juhannus meni tällä kertaa pikavisiitillä isipapan luona ja sieltä sitten kohti vantaata ja sitten muutaman biisin verran Vaticanin tanssilattian kautta takaisin vantaalle. Juhannuspäivänä meno jatkui kotosalla kalsarikännein.

Täytin 19-vuotta 27 kesäkuuta ja voin sanoa että onneksi vain kerran elämässä, joten ei siitä sen enempää.

Aloitin työt kesäkuun lopussa ja nyt elämä onkin ollut suurimmaksi osaksi työtä. Tänä viikonloppuna oon saanu kuitenki juhlia Helzinki Hardstyle Festivaaleilla kaks päivää. Ei voi muuta sanoa kuin i love it! Vaikkakin jalat ovat kipeät jo työn puolesta, niin kyllä ne vielä tampata jaksaa. Kerkesin myös näkemään kovanaamoja!! Nyt kuittaan tältä erää, rakkautta ja rauhaa!